maanantai 9. syyskuuta 2013

Veromätkyt!!

Tänä vuonna sain elämäni ensimmäiset niin sanotut veromätkyt. Onnekseni ei kyseessä ollut mikään mahdoton summa. Huomasin veropäätöstä selatessa että sen voi maksaa kahdessa erässä. Eka erä oli kirjattu maksettavaksi Joulukuun alku puoliskolle ja toinen Helmikuun alku puoliskolle. No ajattelin olla ennalta viisas ja maksaa Huuhtikuussa se Joulukuun erän pois, kun oli kerta vähän ylimääräistä rahaa tilillä. Ajattelin, että sit ei tartte joulukuussa maksaa veromätkyjä ja on enempi rahaa jouluksi. Tiedäthän että Jouluna tota rahaa tuppaa menemään, vaikka en mikään innokas joululahjojen ostaja olekkaan.. Nyt ihana postineiti oli tuonut minulle verohallinolta kirjeen. Kirjeen sisällä oli verotuspäätös. Sitä selatessa huomasin että aijjemmin maksamani joulukuun erä oli huomioitu ja viimeinen erä oli nyt kirjattu taas Joulukuulle ei Helmikuulle niin kuin aikaisemmassa päätöksessä :O
Eli opimpa taas sen, että ei kannata yhtä erää maksaa ennakkoon, jos aikoo säästyä Joulukuun erältä. Vaan parempi maksaa koko summan kerralla ennekkoon, tai erissä eräpäivien puitteissa!! Taidan kaivaa jostain rahat kokoon ja maksaa viimeinen eräkin ennakkoon. Sillä ei huvita maksaa Joulukuussa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti