Psykoosi minun mielestä

Kun sain ekan psykoosin niin se oli mahtava olotila. tuntui että kaikki on mahdollista ja koin suurta yhteenkuuluvuuden kokemuksia ja silti kaikki normit tietoisuudesta katosi. sen jälkeen olen kokenut pahemmilta tuntuvia kokemuksia, mutta aina näistä psykooseita olen jotain oppinut. Lyhkäisesti vastaan jos joku kysyy mikä on psykoosi? Niin vastaan se on tila kun uni tilasta tulee kokonaisvaltainen tila. Tiedän se on moninaisempaa, kuin tämä, mutta tiedän että kokemuksena se on yhtä vaikeaa selittää järjellä kuin uni ylipäänsä!!

Luonnollinen uni

syksystä 2006 asti, kun sain ensimmäisen psykoosin olen tarvinnut lääkettä nukkumiseen. Viimeisin lääke on ollut ketipinori. Nyt vihdoin lääkärin suostumuksen myötä olen yrittänyt nukkua ilman apulääkitystä. Ensimmäinen yö meni pyöriessä sängyssä ja todella katkonaisesti nukuin yhteensä 4 tuntia.Toinen yö oli jo huomattavasti helponpi ja nukuin sikeämmin kuin vuosiin. Nukuin jo yhtä hyvin kuin ennen ensimmäistä psykoosia. Olen riemuissani, etten enää tarvitse nukkumiseen lääkettä. Nyt käytän enää yhtä lääkettä. Nimeltä risperdal, joka pitää psykoosit poissa. Eli vuosien oikeiden lääkkeiden ja annostuksien löytäminen alkaa olla ohi ja voin viimein keskittyä elämiseen ja siitä nauttimiseen. Tuntuu elämä tällä hetkellä todella hyvältä!!

kokeita ja luopumista!

Ensimmäinen koe! Tulo tähän maailmaan. Sitten on omin avuin hengitys ja syöminen. Sitten, kuinka selviät rokotteista, mutta lopullista tulosta ei kukaan tiedä. On perheen kanssa pärjäämistä. Pitäs oppia puhumaan ja ääntämään kaikkia äänteitä ja kirjaimia. On tarhaa,esikoulua ja sen kaltaisia paikkoja. Kävelynkin ja juoksun opetteluun meni monta vuotta.. Kunnes astu vuoroon koulu, jossa enemmän ja vähemmän pätevät opettajat opettaa ja pitää istua paikallaan ja hiljaa jos ei kysytä, vaikka tähän puhumiseen ja liikkumiseen niin paljon elämässä kulutin aikaa. No onneksi pakollista koulua ei kestä kuin 9 vuotta..kunnes on aika päättää mitä tekee opiskella tai mennä töihin ilman ammatti pätevyyttä. no minä valitsin vielä kaks vuotta koulua ja työharjoittelussa sain työpaikan. no seuraavaksi oli armeeja päätin että siellä olen 6kk, mutta se aika venyin vuoteen.Seuraavaksi lisää työ paikkoja ja aloja mitä oppia ja koskaan en näyttänyt yhtään työtodistu tai koulutodistusta. Oli kumppanien etsintää. Oli parisuhteita. no niistä ei tullut mitään. Nykyään olen pirkanmaalla ja mulla on elin ikäinen mielisairaus ja olen 32 vuotias, mutta sen sanon että koulutodistuksilla en ole tehnyt mitään ja luonteeseeni sopien ei sieltä paljoo käteen jäänyt, mutta tykkäsin tehdä eri alojen hommia ja kaikissa oli vakkari pesti, mutta itse otin aina loparit. Mielisairaus pysäytti mun elämän ja se pysäytys oli tarpeen sillä paljon elämästä oli käsittelemättä ja olin sisäisesti hajalla, mutta niistä sitten lisää tuonenpana!

Paraneminen

ei aina tarkoita sitä, että sairaus kokonaan paranee. Vaan sitä,että sairaus ei enää hallitse elämää ja ajatuksia!

Missä kulkee hyvän maun raja?

Siinä välilihan paikkeilla :D ;)