lauantai 18. kesäkuuta 2011

"Ei sinun päällesi laiteta enempää taakkaa, kuin mitä jaksat kantaa!"

Luottamusta löytyy Jumalalla näköjään, kun elämääni tarkastelen. Kaikkea sitä on tullut kannettua ja kestettyä.

torstai 16. kesäkuuta 2011

Poissa, mutta silti läsnä.

En vieläkään voi käsittä
Kuinka poistui ystävä tää
Hetki sitten naurettiin ja elämästä juovuttiin.

Kiitos Markonki

Autoit ja tuit minua psykelääkkeiden lopetuksessa. Sinä rohkasit ja kehoitit minua avaamaan oman blogin. Sinun kanssa oli hyvä keskustalla ja sinulle pystyi puhumaan mistä tahansa. Olit hyvä kuuntelia. Hetkismi Blogisi ansiosta oivallisin monia asioita ja tulen oivaltamaan. Sillä jatkan niiden lukemista! Olit minulle isä hahmo.Sillä fyysinen isäni kuoli,kun olin 15 vuotias ja nyt tuntuu taas siltä,että olisin menettänyt isäni...
Sinun elämäsi ei todellakaan ollut turha. Sinä olit minun pelastusenkeli. Kiitos kaikesta mitä minun vuokseni teit.

Markonki

Sain kuulla tänään surullisen asian markonki  on poistunut keskuudestamme 4.6.2011. Hän on ruumiiliisesti poistunut keskuudestamme, mutta hänen sanojaan lainatakseni minä elän. Siihen myös minä uskon. Hänen ajatuksiaan voi ja kannattaa lukea hetkismi sivuilta. Sieltä löytyvät oikeat sanat kulloiseenkin hetkeen. Surun valitteluni haluan toivottaa hänen omaisilleen ja ystävilleen.Jaksamista surun keskelle.

Jousenet järvellä

Joutsenparin järvellä näin.
Peräkkäin uiskentelevan.
Koiras kulki etummaisena
luottaen kumppaniisa.
Totesivat järven liian rauhattomaks!
Siksi lentoon liihahtivat.
Siivet kun veteen löivät
Sitä ääntä ei kaiku enää toista...

Paskahousun merkki;)

Niin ajatteli vaimo tää, kun viimeinen paska miehensä housuihin lörähtää.

Kuolinsyyn tutkija

Niin kuoli ihminen taas ja lääkäri sen todistaa.
Avasi kropan tämän ja  kuolinsyytä tutkiskeli.
Kaikkea vikaa hän löytikin ja kuolevaa haisteli.
Ei tiennyt tutkija tää minne katosi elämä taas.
Sielun paikkaa hän arvailla saattoi.
Lohtua kai piirrun verran tois, jos henkilön kuoleman syyn kertoa voin.
Rutiinit hän nopeasti teki ja jonkun vastauksen myös raapusteli.

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Luontoon sieltä!!!!

Nyt on aika kerätä talteen luonnon antamat ihanat yrtit ja kasvit. Eli hopi hopi luontoon siitä ;)

Kerjäämisen monet kasvot ;)

Siinä se mies taas kulki kiroten kerjäläistä ja käveli viemään viikottaista lottolappua! Hän ajatteli,että lottovoitto on ei "kenenkään rahaa". Eikä tajunnut,  jos hän voittaisi lapullaan rahaa!? Niin se olisi toisten lottoojien lahjottamaa rahaa!!!

Hallinnantarve, kuin rutistus rakkaasta unilelusta!

Mit' hallitset? Elämääsi? Käyttäytymistäsikö? Ajatuksiasiko? Ruumiintoimintojasiko? Mieltäsikö? Fantasioitasiko? Puuhiasiko? Läheisiäsikö? Tulevaisia tai Menneitä? Nyky hetkeäkö? Pelkojasiko? Mielihalujasiko? Tunteitasiko? Vai mit`?

Mitä omistat?

Minä en omista mitään! Kaikki on minulla vain lainassa! Kroppani on lainassa. Elämä siinä on vain hetkellistä. Määräaikaisella sopimuksella kaikki tyyni viimeistä päivää en tiedä. Kroppani viimeistä käyttöpäivää en tiedä...

Kaikki on minulle sallittua, mutta kaikki ei ole minulle hyväksi!

:)

Fiksu tiedostaa ja viisas toimii tietoisesti.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Sähläystä :D

Joo kyllä oli mielenkiintoinen, jopa huvittava tilanne P-talossa! Ihmettelin autolle kävellessä mikä minua pistelee jalkaan. Raavin jalkaa ja jatkan matkaa. Autoon istuttuani haistan palaneen käryn. pomppaan autosta ulos ja nään housuni sulamalla palavan ja tajuan hölmökseni, että olin laittanut ajatuksissani piipun polton jälkeen suoraan taskuun, enkä muistanut tyhjätä piipun pesää. Onneksi palon tajusin siellä P-talossa enkä. esim.autoa ajaessa ja onneksi autonpenkki ja minä selvittiin pelkällä säikähdyksellä! No ajoin kangaskauppaan. Sieltä sain ostettua lankaa ja neulan ja housut tuli korjatuksi. Neulominen oli huvittavaa puuhaa! Sillä sormeni on, kuin nippu kyrpiä, joten ompeluvauhti oli mitä oli :D

Verenluovutus tai kuppaus parempi vaihtoehto, kuin Marevanlääkitys

Kävin tänään verenluovutksessa. Tämä kerta oli seitsemäs. Oli hyvä käydä jälleen ohentamassa hetkellisesti verta. Sillä hemoglobiini oli taas hurjissa lukemissa 187. Harmi,että kaikki ihmiset ei pysty luovuttamaan verta, mutta suosittelen heillekkin, jos hemoglobiini on korkea mielummin, vaikka kuppasta, kuin ohennuslääkkeitä. Vanhankansan rotantappolääkkeet ei ainakaan minua houkuta...

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Tee

Kuusen kerkkiä ja jäkälää. Niistä hyvä tee valmistuu... Luonnon antibiottikuuri tulee samalla;)

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Paikoillaan, valmiina, hep

Hetkessä, läsnäolevana, Nyt

Muistatko unen tään, kun silmäsi rivejä harppovan nään?

Katso silloin  enkeli vierelläs viivähtää. älä pelkää hän tuumahtaa.Sillä nyt on aika oivaltaaa. Sinun parasta mä tahdon..  Kanssasi kuljen,vaikka tulen ja katkun. Tahtoisin sua opastaa, silloin ei tarvitse lamppua sytyttää. Pimeillä teilläkään. Jatka siis elämää.Mukanas tieto tää.

Ulkoinen voi olla selvästi hometta,mutta sisin makuelämys

Muodot muuttuu, mutta maku paranee sanoi homejuusto

Läsnäolevana

ei kuse vastatuulessakaan omille kintuille

Suotaja veneessä

Selkä osoittaa tulevaisuuteen, silti voi nähdä missä mennään, vaikkei kääntäs päätä:)

Ehec-batreeri havaittu

Sitä sitten taas mainostetaan! Varokaa ihmiset voitte kuolla, jopa ennenaikaisesti!!! Pelkoja ruokitaan jälleen...

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Kala-ansat

Katiskalla kala vangitaan ja siellä pikkukalat on isojen kalojen ruokaa. verkoon törmätessään kala joutuu sidotuksi ja mitä enenmmän riuhtoo vastaan sitä enmmän on sidoksissa! hyväksyessään tilanteen olevansa verkossa tai vankilassa on kalat rauhallisempia...

Katiska eli kalavankila tai kala-ansa

Ompelua

Itse kasattavassa katiskassa on yllättävän paljon ompelutöitä. onneksi rautalanka ompelu on ihan mukavaa ja sen ompelutyylin naiset mielellään luovuttavat miehille. Langalla ompelua miehet pitää akkojen hommana, mutta yllätys yllätys rautalanka ompelua ei:D